Kevatkasveja parvekkeelle

Parvekepuutarhuri aloittaa kevään aikaisin – 12 kasvia, jotka menestyvät viileässä

Kaupallinen yhteistyö: Pirilän Kukkatalo   Parvekepuutarhuri aloittaa kevään aikaisin. Ulkolämpötila ei kerro totuutta parvekkeen lämpötilasta. Siihen vaikuttaa sijainnin ja lasituksen lisäksi ilmansuunta sekä mm. kuinka korkealla parveke sijaitsee. Lämpötila vaihtelee keväisin +16ºC:n ja -10ºC:n välillä. Lisäksi Suomi on pitkä maa ja eri parvekkeidenkin lämpötiloissa on hurjia eroja. Jopa samalla parvekkeella Lue lisää…

Messuilta inspiraatioita parvekkeelle

Sarin Puutarhat antoi luvan kuvan käyttöön ja artikkelisssa selviää miksi sen halusin. Odotan aina innolla kevään puutarhamessuja. Yksikin hyvä riittäisi, mutta kierrän usein niin monta kuin mahdollista ympäri Suomea.   Kukkakauppa Bronco suunnitteli ja toteutti mielettömän hienon parvekenäyttelyn viime vuonna 2017 Turun Piha & Puutarhamessuille. Puutarhamessut ovat parhaita paikkoja inspiroitua Lue lisää…

Partsiviljelijän hupikausi alkaa!

Näillä pakkasilla on ollut hiukan vaikea orientoitua tulevaan kesään ja parvekekauteen. Lasittamaton parveke on umpijäässä, lyhdyt jäätyneet kiinni lattiaan ja kynttilät lyhtyihin. Havunoksilla somistettu lehmärukka on pudottanut toisen silmänsä ja havutkin alkavat jo ruskettua. Mutta silti jotenkin kummasti mieli alkaa kääntyä kevääseen! Se ei näköjään ole niinkään kiinni pakkaslukemista vaan Lue lisää…