Petunia pelastaa käpy otsassa -päivän

Yritän löytää itselleni mökin. Viimeiset pari viikkoa olen suhannut ympäri Etelä-Suomea katsomassa mökkejä, joissa saattaisi olla ”punainen tupa ja perunamaa” -potentiaalia. Ja ihan liian usein olen palannut kotiin pettyneenä. Viime viikolla yhtenä tällaisena käpy otsassa -iltana kotona odotti kuitenkin varma piristys: iso lasti torilta ja parista taimitalosta kannettuja taimia ja Lue lisää…

Samettikukat ja lobelia

Apua, partsini kaljuuntuu!

Tomaatintaimet ovat täynnä tomsuterttuja, mutta kovinkaan paljon kypsymisen merkkejä niissä ei näy vielä. Joten ei muuta kuin sakset heilumaan, leikkelin pois suunnilleen kaikki oksat, joissa ei ole hedelmiä. Kuten aina tähän aikaan vuodesta, kaljut tomaatinvarret näyttävät vähintäänkin säälittäviltä. Mutta leikkaamisen pitäisi välittää kasville viestiä, että nyt olisi korkea aika lakata Lue lisää…

Syysasetelma puulaatikossa

Nyt se alkoi!

Nyt se alkoi eli tässä vaiheessa voidaan vihdoin lopettaa koko kesän kestänyt hämmästely kasvien huonoista voinneista. Nyt käynnistyi syyskuu ja virallisestikin alkoi syksy. Poikkeuksellisesti olen tänä vuonna hieman jo odottanut syksyä, jotta saa laitettua parvekkeellekin lyhtyjä palamaan ja nauttia pimenevistä illoista. Vähän kuitenkin tekee mieli vielä fiilistellä kesäkukillakin. Tulihan se Lue lisää…