Varma kevään merkki on aina puutarhamessujen ja -tapahtumien käynnistyminen. Tänä vuonna ensimmäisiä keväisiä tunnelmia haettiin Tukholmasta.

Puutarhamessuilu alkoi Tukholman Nordiska Trädgårdarista, koska joskus on kiva mennä nk. merta edemmäksi kalastelemaan vinkkejä, joita pääsee sitten näin jakamaan muillekin hyödynnettäväksi.

Malliparvekkeet ovat messuilla satumaisen näyttäviä ja toinen toistaan mielikuvituksellisempia. Ne ovat harvoin kuitenkaan käytännön kannalta suoraan toteuttavissa omalla parvekkeella, mutta niitä kannattaakin tutkia vähän tarkemmin ja poimia pienistä yksityiskohdista vinkit omaan käyttöön. Sellaiset, joissa on paljon eri yksityiskohtia ovat parhaita.

Ruosteiset tuotteet näyttävät edelleen olevan hyvin suosittuja. Vanhojen, aidosti ruostuneiden tuotteiden lisäksi löytyy myös uutena valmistettuja tuotteita.
Kausivalot sopivat myös kevään pimeisiin iltoihin. Pajusta punotuissa koreissa viihtyvät orvokit ja valot sulassa sovussa.
Mitä jos tänä vuonna kaivettaisiinkin laatikoista kaikki vanhat helmet ja pienet koriste-esineet ja pujotettaisiin niistä koristenauhoja joko amppeleiden tilalle tai lisäksi.
Havutkin mielletään usein vain syksyyn, mutta pienistä havukasveistahan saa rakennettua parvekkeelle vaikka pienen metsän.
Tässä parvekkeessa oli huonemainen tunnelma ja paljon erilaisia ja kokoisia ruukkuja.
Ruukkuja oli hyllyjen päällä, amppeleissa ja lattialla, jotka kaikki sopivat hienosti yhteen.
Tässä malliparvekkeessa oli hyödynnetty erilaisia metallitelineitä, jotka toimivat kasvien tukena. Kun tuki on itsessään näyttävä, on se jo koriste sellaisenaan, ennen kun kasvit ovat sen kasvullaan peittäneet.
Seinätiloja voi hyödyntää vaikka valokuvilla. Suuressa ruukussa oleva puu juurellaan hortensiat ovat jo itsessään näyttävä yksityiskohta.
Kärrynpyörä valoilla ei ole uusi idea, mutta valosarjoja tosiaan voidaan käyttää vuodenajasta riippumatta ja kieputtaa minkä tahansa mielenkiintoisen esineen ympärille.
Tässä malliparvekkeessa oli monta hauskaa yksityiskohtaa. Kissataulun lisäksi tulppaaniastelmia oli lattialla ja ylhäällä sekä nurkassa oleva peili.
Parvekkeelle sopivat myös leikkokukat
Leikkokukat voisivat korvata vaikka amppelin
Peili tuo lisätilan tuntua pienellekin parvekkeelle.
Tämä malliparveke olisi tarvinnut videon, jotta discopallon valot näkyisivät.
Verililjapuu ja hiussaniainenkin olivat saaneet valon rukkuunsa
Tällä parvekkeella huomio kiinnittyi myös seinällä olevaan bambuverhoon, jonka ei aina tarvitse olla yks'värinen vaan kuvioinnilla saadaankin aivan uusi ilme.

Nordiska Trädgårdar -puutarhamessut 21. – 24.3.2019 tarjosivat kaiken kaikkiaan paljon katsottavaa. Itselle päällimmäisenä jäi mieleen kaikessa runsaus ja rustiikkisuus.

Käykää ihmeessä puutarhamessuilla ja tapahtumissa ihastelemassa ja hakemassa vinkkejä. Kertokaa näkemästänne muillekin, sillä jaettu ilo ja hyöty on aina monenkertainen.

Ihanaa parvekekevään alkua ja ollaan yhteyksissä!

– johanna –